Pääsiäistä vietimme mökkeillessä ja hiihdellessä auringon paisteessa, Otto kirmaili järven jäällä tuhatta ja sataa! Seuraavaa koitosta odottelimme rennolla mielellä. Pääsiäisen jälkeen tuuleteltiin ja vietettiin kissanpäiviä yhdessä Turon kanssa, sillä Ansku-mamma paineli ulkomaille viikoksi lepäilemään. Kiuruveden RN ja Vaasan KV lähestyivät uhkaavasti, ja niinpä kasvattajamme Marja huolehti Otto-pojan trimmauksesta oikeen kahteen kertaan :) Kiitos Oton karvaisen olemuksen siisteydestä kuuluu siis ehdottomasti kasvattajallemme! :D

Kerkesimme jopa yhden harjoitteluillan viettää yhdessä tyttöjen kanssa ennen kaksinkertaisia tuomiopäiviä.

1240818174_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sisaruksilla oli pakko saada vettä yhtäaikaa


Näyttelyviikonloppu lähestyi, ja lähdimme hyvin trimmattuna reissun päälle. Herätys la aamuna klo 3, ja eikun tien päälle kohti Kiuruveden ryhmänäyttelyä. Saavuimme hyvissä ajoin paikalle Kiuruveden jäähalliin, jossa oli aluksi melko koleaa. Äkkiä siihen koleuteen kuitenkin tottui, ja kun ihmisiä lisääntyi halliin, halli lämpeni kummasti.

Tuomarina näissä näyttelyissä toimi tiukkaakin tiukempi Markku Kipinä, joka käytti jokaiseen koiraan rutkasti aikaa tutkiessaan sitä. Mittakeppikin oli ahkerasti käytössä ja aikataulu parsonien kohdalla oli jo melkein tunnin verran myöhässä. Junioriluokan uroksia oli yhteensä kolme Otto mukaan lukien. Otto esiintyi mallikkaasti, eikä välittänyt tästä kopeloinnin määrästä, päinvastoin! Mamma sai olla pikkupoitsuun todella tyytyväinen. Otto voitti oman luokkansa tuloksella EH :)

Tässä tuomiomme: EH, JUK1

"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erittäin hyvä juniori, jolla hyvä ilmeinen pää. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Erittäin avoimesti kulmautunut edestä, paremmin takaa. Hyvä häntä, hyvä runko, erittäin hyvä turkinlaatu, liikkuu hyvin takaa, edestä hieman löysästi."

Tuomari antoi vielä sanallistakin arviota, kuten muun muassa siitä, että etupään löysyys johtuu nuoruudesta ja siitä kun ei lihakset ole vielä täysissä mitoissaan :) Eli ei siis muuta kuin lihasmassaa reenaamaan! :)

Vanilla sijoittui Erittäin Hyvin omassa luokassaan esiintymällä mallikkaasti ja reippaasti! Voi sitä ilon päivää, kun punainen nauha napsahti meidän neitille <3 Samoin Nyytti sai hienosti tuloksen EH ja sijottui avoimessa hienosti kakkoseksi!

Kiuruveden prinsessana ja päivän parhaana narttuna sijottui kaunis Aava-neiti saamalla PN1 ja sitä mukaa SERTin ja VSP:n. Onnea suuresti Aava-neidille hienosta esiintymisestä ja sijoituksesta! Päivän ROP-parson oli komistus nimeltään Maitomiehen Morgan. :)

Rankan päivän päätteksi suuntasimme nokkamme kohti Vaasaa, ja odotellessa seuraavan päivän KV- tuomioita :)

Vaasan näyttelypaikkana toimi iso Botniahalli, jossa koiria olikin sitten joka lähtöön. Parsoneita oli yhteensä ilmoittautuneena 23, eli sama määrä kuin Kiuruvedellekin. Oton junioriluokassa uroksia oli yhteensä viisi, joista Otto pääsi esiintymään aakkosten mukaan viimeisenä. Tuomarina toimi ammattitrimmari Tarmo Viirtelä, joka tarkastelikin koirat viimeisen päälle tarkasti ja ammattitaitoisesti. Otto esiintyi maltillisesti, ja ERInomaisesti voittaen oman luokkansa. Vaaleanpunainen nauha kainalossa jatkoimme sitten PU-kehään, jossa komeita uroksia oli yhteensä kuusi. Otto ei kuitenkaan sijoittunut näiden komistusten joukossa, mutta suoritus oli siltikin Otolle hyvin paras mahdollinen! Sai olla omasta pikku-parsonista ylpeä! :)

1240942197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuoroa odotellessa...

Tässä Oton arvostelu: ERI, JUK1

"Erinomainen koko. Hyvät pään yksityiskohdat. Vaaleahko kirsu. Hieman lyhyt kaula. Hyvä runko ja häntä. Tasapainoiset kulmaukset ja hyvä karva. Hyvät liikkeet ja reipas käytös."

1240942255_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taas kun oma suoritus oli ohi, jäimme seuraamaan muiden kohtalotovereiden menestystä. Peukut ja varpaat olivat pystyssä jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle parsonille! Parhaana uroksena ja samalla ROP-parsonina palkittiin valioluokan komistus Miselin Mohican. Oli se komia, tuumaa Otto. Mahtava päivä kaikin puolin Vaasassa, josta sitten suunta kohti uusia seikkailuita voi alkaa!